HESKE - sivusto

Heske

Mietelmiä yhdestä jos toisestakin asiasta

Näillä sivuilla ihmettelen omia touhujani, maailman menoa ja kummallisia ilmiöitä, otan ehkä kantaakin ja ylipäänsä totuttelen kirjoittamaan.

Kuvan saat suuremmaksi klikkaamalla sitä. Avautuvan kuvan myös suljet klikkaamalla.

Aboe Vetus et Castellum

14.7.2018

Vierailin viime viikolla Suomen Turussa poikani luona - ja yllättäen nähtävyyksiä katselemassa. Olen käynyt Turussa monestikin, mutta tähän asti nähtävyydet ovat jääneet vähiin.

Kävimme ensin Suomen ainoassa arkeologisessa museossa, Aboe Vetuksessa. Yleensä arkeologiset aarteet viedään museoon, mutta tässä museo on rakennettu aarteiden ympärille. Nettisivulta sain käsityksen, että rauniot olisivat melko pieniä. Hämmästyksekseni näin ei ollutkaan, katsottavaa oli paljon ja joka puolella oli tietoiskuja, joista lukea keskiaikaisesta elämästä. Näytteillä oli myös paljon esineistöä tuolta ajalta, samoin eläinten luita ja luurankoja. Henkilökohtaisesti täysin uutta oli, että Turku oli keskiajalla Ruotsin toiseksi suurin kaupunki, Tukholman ollessa se suurin.


Kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy, alue on pienen korttelin kokoinen, siinä on pätkä keskiaikaista Luostarin jokikatua, 1300-luvun lopulta ymmärtääkseni. Toinen kuva on ensimmäisen kuvan vasemmassa reunassa olevan talon sisältä ja jonka ulkopuolella juuri ja juuri erottuva kaivo on myös jäljellä, siinä on vettäkin. En tosin joisi sitä ;) Kolmannessa kuvassa museon kortteli ja vanha Turku on sijoitettu nyky-Turun päälle (© Ilari Aalto/Mullan alta -blogi).



Seuraava kohde oli Turun linna. Hieman hämmästyin, kun sisäänkäynti olikin esilinnan kautta, vasen kuva. Linna esitetään useimmiten länsipäädystä kuvattuna, joten tietysti kuvittelin sisäänkäynnin sinne. Kuvassa oikealla päälinna on vihreäkattoinen ja esilinna ruskeakattoinen.


Heti sisään tultua linnanpiha teki melkoisen vaikutuksen. Kuvassa vasemmalla etummainen osa ja oikealla taaempi piha. Tästä näkyy, että kyllä linnaan pääsee myös länsipäädystä. No, lipun ostoon ja kierrokselle. Opastus linnan sisällä on varsin hyvä, mutta loputtomien huoneiden ja kiemurtelevien ahtaiden portaikkojen ansiosta suuntavaisto kyllä petti täydellisesti :) Portaissa on muutenkin oltava varovainen, ne ovat jyrkkiä ja ahtaita, kiveä ja tiiltä. Jos niissä kaatuu, vammat voivat olla pahojakin.

Kannattaa käydä katsomassa yllä olevasta linkistä kohta Virtuaalilinna. Siellä voi tutustua linnaan 360-asteisten panoraamakuvien ja sijaintikarttojen kanssa, jotka tosin vaativat hiukan opettelua. Niistä saa oikein hyvän kuvan millaista sisällä on, vaikka eivät voitakaan paikan päällä käymistä. Aikaa meillä meni puolisentoista tuntia - siis vain päälinnaan tutustumiseen. Emme jaksaneet kerralla enempää, jäi vielä esilinna seuraavaan kertaan.

Lähtöpäivänä kävimme kävelyllä ja kun reitti vei Turun tuomikirkon ohi, piipahdimme sinnekin. Ulkoapäin ei tajuakaan kuinka suuri rakennus on, sen näkee vasta sisällä. En ole erityisen kiinnostunut kirkoista, mutta myönnän, että tämä kirkko teki vaikutuksen. Kuvia en ottanut, varsinkin kun olisi pitänyt olla laajakulmaobjektiivi käytössä.

Kaikki kolme kohdetta ovat todella tutustumisen arvoisia ja erityisesti, jos on kiinnostunut historiasta.


Lady Sybilin kotitalo

12.4.2018

Yksittäisten rakennusten tekeminen on joskus työlästä. Varsinkin, jos kirjoissa niitä kuvataan tarkemmin. Esimerkkinä käy lady Sybilin kotitalo. Toisten tekemiä taloja en kelpuuttanut malliksi, useimmat kun ovat kirjojen kuvauksiin sopimattomia. Ja pitihän talo saada tyyliini sopivaksi...




Lue tarkemmin Kiekkomaailma-sivulta.


Kaupunki laajenee vähitellen

8.3.2018

Onpa mennyt melkein vuosi viimeisimmästä kirjoituksestani, en tosiaan ole kovin ahkera kirjoittelija. Toisaalta moni muu asia on pitänyt mielenkiintoani yllä. Yksi niistä on ajatus kirjoittaa jonkinlainen kertomus Ankh-Morporkin kuvituksen oheen. Suunnittelen tehdä Ifolor-kirjan kaupungin näkymistä, mutta pelkkä kuvakirja olisi vähän tylsä, joten mukaan tulee tarina, joka liittyy kuviin. Tästä kuitenkin enemmän sitten joskus, kunhan tarina ja varsinkin kuvat ovat valmiina.

Päivitetään nyt kaupunkinäkymä ajan tasalle. Kiekkomaailma-osiossa on juttu Puuhaa eläkepäiviksi, jonka kuva on jo todella vanha, se on toukokuulta 2015. Uusin näkymä löytyy nyt tuosta osiosta.


Askareita arjen iloksi

16.4.2017

Tupakkapakkauksissa on nykyään propagandistisia kuvia terveysterrorin puolesta. Puhumattakaan perättömistä iskulauseista kuten "Tupakointi tappaa", joka löytyy pakkauksen sisäpuolelta. Tietääkseni yksikään tutkimus ei todista tuota väittämää, sen sijaan monetkin tutkimukset todistavat tupakoinnin lisäävän riskiä eri sairauksiin.

Jos jokin firma ilmoittelisi yhtä härskillä tavalla, siihen puututtaisiin välittömästi. Valtiovalta saa näköjään tehdä mitä lystää terveysholhouksen nimissä. Mikäli Suomesta todella tehdään tupakoimaton maa vuonna 2030, täytyy varmaan etsiä jokin toinen maa, jossa voi elää ilman holhousta. Aikaa on enää 13 vuotta...

Sitä paitsi eikö auton konepellissä pitäisi lukea isolla "Autoilu tappaa", sen verran liikenneonnettomuuksien uhreja tulee. Ja tarkemmin ajatellen, eikö vastasyntyneen otsaan pitäisi tatuoida "Eläminen tappaa", se on nimittäin tosi juttu.

No, kyllästyin katselemaan mokomia kuvia ja päätin suunnitella oman paketin. Juttelin asiasta erään kioskinpitäjän kanssa ja hän ehdotti Minigrip-pussia. Aluksi otin sen vitsinä, mutta mietittyäni asiaa tajusin, että Minigrip on ilmatiivis - ainakin yhtä tiivis kuin tehdaspakkauksetkin. Niinpä aloin pohtia kuvaa ja aihe löytyi tältä sivulta. Päänvaivaa tuotti keksiä miten kuvan saisi pussiin kunnes muistin kirjakaupasta löytyvän kontaktimuovin, jollaisella muun muassa kirjaston kirjat päällystetään.

Homma ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Ensimmäinen kuva meni pilalle, sillä kontaktimuovi tarttui vahingossa väärin eikä sitä saanut enää irti. Piti myös miettiä miten ja missä järjestyksessä liimaus ja taittelu pussin ympäri tuli tehdä. Etukäteen ei voinut ajatella kaikkea ja vasta kuudes versio tuntuu nyt toimivan kunnolla. Lopullinen käytettävyys ja kestävyys paljastuu ajan kanssa...

Luen melko paljon kirjallisuutta ja tarvitsen tietysti kirjanmerkkejä, muuten pitää etsiä pitkään mihin jäin. Tupakkapakkauksen innostamana tein muutaman oman kirjanmerkinkin.

Ja pari päivää sitten ostin kioskilta sytyttimen, jonka väristä en liiemmin välittänyt. Harjoiteltuani sorminäppäryyttä tuon paketin kanssa päätin kokeilla onnistuisiko myös sytkärin päällystäminen. Sain tehtyä kotelon, johon seuraavan sytyttimen voi työntää. Nähtäväksi jää kestääkö se käytössä.


David ja Hercule

10.1.2017

Törmäsin kirja-alessa tuttuun kasvoon: Hercule Poirothan se siinä, Agatha Christien kirjojen yksi päähenkilöistä. Olen lukenut jos en kaikkia niin melkein kaikki Christien dekkarit ja leffahyllyssäni on kaikki Poirot-DVD:t paitsi viisi viimeistä elokuvaa. Poirot-friikkinä oli katsottava tarkemmin ja kirjahan oli Poirotia näyttelevän David Suchetin teos Hercule Poirot ja minä (Minerva 2015).

Suchet on filmannut kaikki Christien Poirot-tarinat, ensimmäiset kuvaukset alkoivat 1. heinäkuuta 1988 ja viimeiset kuvaukset päättyivät 28. kesäkuuta 2013, siis lähes päivälleen 25 vuotta. David Suchet taitaakin olla elokuvahistorian pisimpään yhtä henkilöä esittänyt näyttelijä yhteensä 70 televisioelokuvassa. Katsottuani kaikki hyllyssäni olevat filmit jo moneenkin kertaan, kunnioitan Suchetia erittäin paljon, ja kirjahan oli pakko ostaa.

Kirjassa kerrotaan mistä kaikki alkoi aina viimeisten kuvausten loppuhetkiin. En laskenut mainitsiko Suchet jokaisen filmin, mutta todella monta, ja kaikkiin liittyy jokin pieni tarina tai kuvaus, useimpiin myös kanssanäyttelijöistä juttua. Erityisen vaikutuksen teki se millä intensiteetillä Suchet valmistautui luomaan Poirot'n hahmon. Suchetin sanoin: "...tehtäväni oli tuoda esiin tuon hahmon totuus - ja se, mitä kirjailija hänestä halusi." ja "Olin siis päättänyt tehdä Poirotista täsmälleen sellaisen kuin Dame Agatha olisi halunnut." Hän hankki kaikki tarinat ja kirjasi niistä ylös joka ikisen pikkujutun, joka kuvasi Poirotia jollain tavoin. Hän kokeili eri puhetyylejä juttelemalla itsekseen ja harjoitteli kävelyä tuntitolkulla erikoisella tavalla, josta en tässä kerro enempää, etten pilaa jonkun toisen lukukokemusta.

Hercule Poirot ja minä on todella sujuvasti kirjoitettu, lähes dekkari, ainakin minulle, friikille. Suchetia on auttanut hänen kirjailija-toimittajaystävänsä Geoffrey Wansell, jonka ansioksi ainakin osittain on luettava tuo sujuvuus. Tekstistä kuultaa läpi myös Suchetin vaatimattomuus ja nöyryyskin. Olen nähnyt dokumentin hänestä ja Poirot-filmauksista ja siinä oli tuo sama vaatimattomuus.

Nuo viisi viimeistä filmiä, jotka puuttuvat hyllystäni, olen nähnyt televisiosta, ja paikoitellen olikin vaikeuksia muistaa mitä missäkin elokuvassa tapahtui - onhan filmejä sentään 70, ja Suchet mainitsee usein pelkän filmin nimen kuvatessaan jotakin tapahtumaa tai näyttelijää. Siitä huolimatta lukukokemus sai aivan uuden ulottuvuuden, kun samalla muistelin kutakin elokuvaa, sen henkilöitä ja tapahtumia.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti, jos on kiinnostunut Poirotista - ainakin minunlaiseni friikin näkökulmasta. Vielä kun saisi tuon dokumentin DVD:llä...



Vanhemmat jutut:  1 2 3 4 5 6 

 
 
© Heikki S. Kekki 2017