HESKE - sivusto

Heske

Mietelmiä yhdestä jos toisestakin asiasta - sivu 3


Mustaa lihaa

7.3.2014

Suomalainen kyberpunk - onko sitä koskaan ollut olemassa? Näin kysyvät Mustaa lihaa Kyberpunk-antologia -kirjan (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry 2013) esipuheessa teoksen toimittaneet Anne Leinonen ja Tuomas Saloranta. Kysymys on hyvä ja he myös vastaavat siihen. Itse tutustuin aikoinaan tähän genreen William Gibsonin Neurovelhossa, joka onkin alan perusteos.

Suomalaista tieteiskirjallisuutta, siis romaaneja, on kovin vähän ja suomalaista kyberpunkia vielä vähemmän. Eikä käännettyä kirjallisuuttakaan ole turhan paljon. Tartuin Mustaan lihaan suurin odotuksin - enkä pettynyt! Tai oikea ilmaisu on paremminkin onnellisesti yllättynyt. Olen aiemmin lukenut joitakin suomalaisia tarinoita aihepiirin tienoilta eikä niiden taso ole ollut erityisen mainittava. Mustassa lihassa päästään täysin kansainväliseen tasoon ja tämä todella palautti uskoni kotimaiseen scifi-kirjoittamiseen. Vielä kun joku, mieluummin jotkut, väsäisivät oikein täysverisiä romaaneja. Niin tieteiskirjallisuuden kuin sen alagenren kyberpunkinkin saralla. Kyvyistä ei selvästikään ole puutetta.

Antologiassa on yksitoista tarinaa, joissa käsitellään hakkereita, palkkasotureita, androideja ja jumalolentojakin. Eräässä tarinassa on jussipaitaisia jengiläisiä ja viritettyjä poroja! Niissä liikutaan Helsingissä, Britanniassa, Budapestissa, Lapissa, avaruudessa. Aivan erityisesti ihastuin tarinaan Ursus Rand ja sen herättämiin ajatuksiin jumaluudesta ja kaiken taustalla olevasta meille ihmisille näkymättömästä todellisuudesta. Osittain tulee mieleen Matrix-elokuvat, mutta Ursus Rand ei missään nimessä ole mikään Matrix-taasreloaded. Myös Uskon jälkeen -tarinassa käsitellään jumaluutta, mutta siinä onkin aivan toisenlainen lähestymistapa.

Yksi kyberpunkin aiheista kiinnostaa ehkä muita enemmän: ihmisen ja koneen sulautuminen. Esipuheen sanoin: "Voiko kone olla ihminen, ja miten paljon ihmistä voi tuunata, ennen kuin hän menettää ihmisyytensä?" Tätä on käsitelty scifissä ennenkin, vaikkapa Isaac Asimovin teoksissa sekä Alastair Reynoldsin Kuilukaupungin ja Timanttivyön tarinoissa. Mustassa lihassa ote kuitenkin herättää miettimään ja tuo aiheen lähemmäksi. Voisinko todella ottaa nanokoneita sisääni? Missä määrin elimiäni ja ruumiinosiani voisi korvata keinotekoisilla? Entä voinko luottaa niihin? Jatkuvasti saa lukea tunkeutumisista ja hyökkäyksistä milloin pojankoltiaisten, krakkereiden ja rikollisten milloin valtioiden toimesta milloin mihinkin.

Antologian on julkaissut URS-liike (uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio) ja sen on siis kustantanut Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry. Vierailkaa sivuilla, sieltä löytyy kaikkea mielenkiintoista.


Kummallinen komisario

13.2.2014

Ranskalainen dekkarikirjailija Fred Vargas ei ole täysin uusi tuttavuus. Noin vuosi vuotta sitten satuin lukemaan hänen kirjansa Kuriton mies nurin (Gummerus 2006). Lainaus kirjan esittelystä: "Ranskan Alppien takamailla, Italian kyljessä, rajan ylittäneet sudet aiheuttavat levottomuutta. Ranskalaiset lampaankasvattajat pelkäävät eläintensä puolesta, eikä pelko ole turhaa. Yhtenä yönä sudet raatelevat pari lammasta, seuraavana yhdeksän. Lampaankasvattajat sisuuntuvat. Tämä ei ole oikein! Ajometsästystä suunnitellaan, tunteet käyvät kuumina. Kun löydetään ensimmäinen raadeltu ihmisuhri, vanha lampaita kasvattava nainen, hurjat teoriat leviävät kulovalkean tavoin. Onko asialla ihmissusi?"

Kiinnostuin dekkariksi erikoisesta teemasta ja tarina osoittautuikin hyväksi. Jostain syystä Vargas pääsi unohtumaan, kunnes äskettäin törmäsin hänen kirjoihinsa uudestaan. Taas kiinnitin huomiota erikoiseen takakannen tekstiin: "Pariisilaisia huvittaa. Yön pimeydessä joku piirtää jalkakäytävälle suuria sinisiä ympyröitä. Ympyrän keskelle hän asettaa sattumanvaraisen esineen: papiljotin, lankakerän, uimalakin. Sinistä kehää kiertää kauniilla käsialalla kirjoitettu outo viesti." (Sinisten ympyröiden mies, Gummerus 2007. Huom. Uudemmassa painoksessa on eri kansi.)

Yleensä en jaksa lukea jaarittelua: kuvataan sivun verran niittyä tai kahdeksan sivun verran jonkun ajattelua. Vargas tekee tässä poikkeuksen, hänen jaarittelunsa onkin mielenkiintoista:

"Joss ei pitänyt tapausta mitenkään ihmeellisenä. Hän oli oppinut jo kauan sitten, että esineillä oli oma salainen, vaarallinen elämänsä. Jos hänen bretagnelaisen merimiehen muistiinsa oli luottamista, oli vain joitakin laivalaitteita jotka eivät koskaan olleet käyttäytyneet hyökkäävästi häntä kohtaan, mutta muuten esineiden maailma oli todistettavasti ladattu täyteen ihmisen härnäämiseen tarkoitettua energiaa. Pienikin käsittelyvirhe, jonka ansiosta esine pystyi anastamaan edes rahtusen vapautta, johti vääjäämättä asteeltaan vaihtelevien kommelluksien ketjuun, pienestä kiusasta todelliseen tragediaan. Käsistä karkaava korkki oli malliesimerkki pikkuharmien sarjassa. Karannut korkki ei ikinä vieri ihmisen jalkoihin, ei missään tapauksessa. Se kierähtää ilkeästi hellan taakse kuin hämähäkki saavuttamattoman saaliin perässä, kun taas saalistaja, ihminen, joutuu koettelemuksesta toiseen: on siirrettävä hellaa, jolloin kaapeli irtoaa seinästä, kattila putoaa lattialle ja syntyy palovammoja. Sen aamun tapaus sai alkunsa mutkikkaasta tapahtumien sarjasta: aluksi vaaraton virhearvio heittoradassa, jonka vuoksi roskasäiliö kallistui sivusuunnassa ja kahvinsuodattimen sisältö levisi lattialle. Tällä tavoin, orjan asemansa herättämän täysin ymmärrettävän kostonhimon voimasta, esineet pystyivät vuorostaan lyhyiksi mutta sitäkin intensiivisimmiksi hetkiksi alistamaan ihmisen aavemaiseen valtaansa, pakottamaan ihmisen vääntyilemään ja ryömimään kuin koira, naisia ja lapsia säästämättä. Mikään maailmassa ei olisi saanut Jossia luottamaan esineisiin sen enempää kuin ihmisiin tai mereen. Esineet vievät ihmisiltä järjen, ihmiset sielun ja meri hengen."
(Painu tiehesi ja pysy poissa, Gummerus 2004)

Tuo Joss ei ole tarinan päähenkilö, vaikka tärkeä avustaja kyllä. Kantava voima on Pariisin omalaatuisin komisario, Adamsberg, sumean logiikan mestari, joka vähät välittää perinteisistä tutkintametodeista ja jota työtoverit eivät ymmärrä, mutta arvostavat sitäkin enemmän. Tai niin kuin viimeisimmän kirjan esittelyssä sanotaan: huoleton pilvien lapioija.

Noin vuosi sitten ilmestyi kahdeksas suomennettu dekkari ja kuusi on komisario Adamsberg -tarinoita. Kaksi ensimmäistä kertoo Pariisin laitamille vanhaan talonrähjään perustetusta historiantutkijoiden kommuunista: "Huonejako on helppo: esihistoria (Mathias), keskiaika (Marc) ja ensimmäinen maailmansota (Lucien) majoittuvat kukin omaan kerrokseensa. Ruokarahat tienataan yhteisvoimin, hanttihommilla." Tuossa edellä mainitussa Painu tiehesi ja pysy poissa -dekkarissa Adamsberg tarvitsee näiden tutkijoiden apua, joten tarinat tavallaan yhdistyvät siinä.

Vargasia on sanottu Georges Simenonin manttelinperijäksi ja kirjailijoilla on tosiaan jotain yhtäläistä. Molemmat kuvaavat Pariisin ihmisiä, usein syrjäytyneitä, varsin lämpimästi ja ymmärtäen. Vargas on keskiaikaan ja eläinten luihin erikoistunut arkeologi ja hakee aineksia vanhoista historiallisista legendoista ja uskomuksista. Tämä tekee tarinoista erilaisia ja välillä tuntuu, että rikosjuoni onkin sivuosassa. Kirjat on kuitenkin kirjoitettu vetävästi ja vaikea niitä on laskea käsistään. Viime yönäkin meni neljään...

Lisätietoa Vargasista ja hänen kirjoistaan löytyy vähän yllättävästä paikasta: Tornion nettisivuilta. Heti alussa on linkki Helsingin Sanomien viime kesäiseen artikkeliin, jossa Vargas kertoilee tarinoita toimittaja Suvi Aholalle. Itse Tornio-sivu on kirjaston DekkariNetti ja siellä esitellään kirjailija ja hänen suomennetut teoksensa. Dekkarin ystäville sieltä löytyy myös melkoinen valikoima muitakin dekkaristeja.

Olen viime aikoina alkanut enenevässä määrin kiinnostua tarinoista, jotka kuvaavat maailmaa ja ihmisiä jotenkin poikkeavasta näkökulmasta. Vargas istuu tähän luokkaan, kuten kirjallisuusosiossa mainitsemani Leonie Swann, elokuvista olen maininnut jo District 9 -leffan. Uusimmista voisi mainita Pilvikartaston ja Elysiumin, jonka on muuten ohjannut sama Neill Blomkamp kuin tuon District 9 -pätkän ja jossa on mukana myös Sharlto Copley, Districk 9 -pääosan esittäjä.

Odottelen mielenkiinnolla mitä uusia tuttavuuksia elämä vielä tuokaan eteeni.


Kauan eläköön Web Editorit :/

8.2.2014

Nyt on tutustuttu yhteen uuteen web-editoriin, nimittäin One.com:n sellaiseen. Eräs tuttu on aloittanut residenssin pitämisen Saksassa: Eibaun kirjastoresidenssi. Hän halusi sinne pohjapiirroksen ja hakemuslomakkeen ja lisäksi piti erotella suomen- ja englanninkieliset sivut oikeiden valikkojen kanssa. Sivusto pitää myös olla jatkossa muokattavissa tuolla editorilla.

Jälleen kerran meni hermot monta kertaa päivässä, kun piti opetella editorin käyttö ja toiminta. Ymmärrän kyllä tällaisten editorien tarpeen ihmisille, joilla ei ole koodaaminen hallussa. Eikä tarvitsekaan olla. Mutta, mutta... Jos vielä näkisi sellaisen editorin, joka toimisi sekä edellä mainitulla tavalla että antaisi myös koodarin muokata sivuja tarpeen mukaan.

Tämä One.com:n editori muokkaa sivuja kokolailla wysiwyg periaatteen mukaan, siis sitä saat mitä näet. Suhteellisen helppokäyttöinenkin - paitsi sitten kun on aika muokata jo tehtyjä sivuja. En ymmärrä alkuunkaan miten eri elementit käyttäytyvät. Sivua muokatessa jotkin tyhjät elementit jäävät ikäänkuin piiloon ja tällaisten poistaminen se vasta hauskaa onkin. Sieltä löytyy kyllä File Manager, jossa pääsee käsiksi koodiin - vaan jos sen jälkeen tallentaa Web Editorissa saman sivun, kaikki File Managerin muutokset häviävät! Käsittämätön logiikka!

JavaScript onnistuu vain koodilaatikossa eikä siitä näe lopputulosta. Sivu pitää julkaista ja vasta sitten huomaa, että kas menikin pieleen... Preview eli ennakkokatselukaan ei näytä sitä. Php-koodia Web Editor ei ymmärrä lainkaan eikä se edes näe php-sivuja. Palvelimelta toki löytyy php-tuki, mutta ne sivut on tehtävä erikseen ja julkaistava File Managerin kautta. Kun lomakkeeseen halutaan ohjaus useampaan kuin yhteen sähköpostiin, on se tehtävä php:lla. Web Editorilla saa vain yksinkertaisen html-lomakkeen - ja senkin vain koodilla.

Sivut tehdään valmiille sivupohjalle, joka helpottaa huomattavasti koodia osaamattoman työtä. Kun sitten pitäisi laittaa vaikkapa tuota php-koodia tällaiselle pohjalle, törmääkin mielenkiintoiseen ilmiöön. Ylemmässä kuvassa on etusivu sellaisena kuten se tällä hetkellä on. Ei siis mitenkään mahdottoman monimutkainen sivu.

Koodista paljastuukin sitten karmea totuus. Alemmassa kuvassa näkyy kaikki divit reunaviivojen kanssa. Asiaa tuntemattomalle: div-elementit ovat ikäänkuin laatikkoja, joihin sijoitetaan eri asioita kuten tekstiä, kuvia tai jotain muuta. Näillä div-elementeillä voi myös jakaa ja asemoida sivun osia ja niissä olevia asioita.

Käytän yksinkertaista koodieditoria sivujen tekemiseen. Se on oikeastaan tekstinkäsittelyohjelma kuten Wordpad, mutta siihen on lisätty joitakin erikoistoimintoja. Se mm. värittää koodin, jolloin lukeminen helpottuu ja ennen kaikkea virheiden määrä vähenee. Sen etsi-toiminnolla hain kaikki div-elementit tuosta etusivusta: 109 kappaletta! Jestas sentään, mielestäni sellaiset 10 - 12 diviä pitäisi riittää... Siis jos haluaa joka asian divin sisälle. Tämäkään ei ole välttämätöntä, sivulla voisi olla divit vain noiden kolmen rinnakkaisen kuvan ja tekstin asemoimiseksi.

Kaiken manailun ja vähien hiusteni repimisten jälkeen tunsin melkoista riemua, kun vihdoin onnistuin hommassa. Muut muutokset ovat nyt sivustolla, mutta lomake julkaistaan kunhan omistaja on ehtinyt testata sen. Eli todennäköisesti muutaman päivän päästä.


Uusi vuosi - uudet kujeet?

1.1.2014

Huomaan reilun vuoden vierähtäneen edellisestä kirjoituksestani. Särö-sivuston uudistus vei paitsi aikani myös voimani viime vuoden alkupuoliskolla. Yhdistin vanhat sivut ja Särön WordPress-blogin ja samalla meni ulkonäkö sekä sivuston rakenne täysin uusiksi. Urakka oli iso eikä sitä helpottanut mitenkään WordPress-ohjelman suunnaton ja sekava rakenne. Into nettisuunnitteluun katosi jokseenkin kokonaan.

Aloitin keväällä 2012 uuden projektin liittyen suosikkikirjailijaani Terry Pratchettiin. Aikomukseni oli tehdä kuvia Pratchettin Kiekkomaailman suurimmasta kaupungista, mutta homma on osoittautunut ikuisuusprojektiksi. Pratchett on kirjoittanut tähän mennessä 40 Kiekkomaailmaan sijoittuvaa teosta, joista viisi on nuortenkirjoja. Lisäksi yhdessä joidenkin muiden kanssa on monta erikoisteosta, jotka myös liittyvät jotenkin Kiekkomaailmaan. Ja kaikissa on loputon määrä yksityiskohtia koskien tuota kaupunkia, Ankh-Morporkia. Itselläni on vain jokunen kirja eikä kirjastostakaan enää löydy kaikkia. Toivon todella, että kustantaja Karisto tekisi uusintapainokset kaikista, minulle kävisi hyvin pokkaritkin.

Olen miettinyt myös tämän Heske-sivuston uudistamista. Ainakin voisi lisätä kommentointimahdollisuuden tänne. Sekin on kyllä sen verran työläs projekti, etten osaa sanoa milloin siihen ryhdyn. Viimeistään silloin kun saan tuosta Pratchett-projektista jotain aikaiseksi...

Kaiken lisäksi (ansiosta?) minusta on tullut kotihiiri enkä juurikaan käy ulkosalla. En liikkumassa enkä kapakoissakaan. Alkaa tuo kunto olla kohta huolestuttavan heikko. Satuin lukemaan dekkarin, trillerin uudelta tuttavuudelta: Ursula Poznanski: VII5I. Tarina on poliisidekkari ja kirjoitettu niin hyvin ja vetävästi, että luin koko kirjan putkeen. Menin aikaisin nukkumaan - puoli seitsemän aamulla... Kirjassa on uusi piirre: murhaaja toteuttaa "äärimmäisen julmaa geokätköilypeliä" ja tämä antaa mielenkiintoisen ulottuvuuden dekkariin. Tästä sain myös ajatuksen omaan liikkumiseeni. Jospa alan harrastaa geokätköilyä? Olisi ainakin hyvä tekosyy lähteä ulos. Tästä lisää tietoa niille, jotka eivät tiedä mitä geokätköily on. Alkuun pääsee vähälläkin, mutta jos innostun, tiedossa on rahanmenoa, ainakin GPS-laite pitää hommata.

Jälleen kerran on todettava, että saa sitten nähdä miten tässä käy.


Tiesitkö tämän Iranista

25.12.2012

Särö 21Vastikään ilmestyneen Särö-lehden teemana on Iran. Tuo islamin ja arabien sotaisa roistovaltio - ainakin länsimaisen median mukaan. Pahemmin eivät ennakkoluuloni, mukatietoni ja uutisointi olisi voineet johtaa harhaan, lehteä lukiessani käsitykseni Iranista ja iranilaisista meni uusiksi.

Matkalla


Aloitin lukemisen kiinnostuneena maasta ja etenkin ihmisistä, joista en paljon tiennyt. Ensimmäinen kolaus mukatiedoilleni tuli Silvia Hosseinin matkakertomuksesta: "Monet suomalaiset ihmettelevät Iranin-vierailujani, koska luulevat Iranissa olevan vaarallista tai vähintäänkin jännittävää, minkä tosin luulen johtuvan siitä, että he sekoittavat keskenään Iranin ja Irakin, jossa on sodittu viime vuosina vähän väliä, kun taas Iranissa viimeksi heinäkuussa 1988." Siis yli 24 vuotta sitten! Uutisoinnin perusteella olen luullut asian olleen aivan toisin, mutta olen tainnut sortua tuohon Hosseinin esittämään sekoittamiseen. Mitähän muuta olen mielessäni mahtanut sotkea?

 Länsimaissa tuntuu olevan vallalla käsitys, jonka mukaan islam on yhtä kuin arabit. Kuitenkin vain joka viides islaminuskoinen maailmassa on arabi(1) ja Iranissa arabeja on 2% väestöstä(2). Enemmistön muodostavat persialaiset, joita on 61%(2). Maan virallinen kielikin on persia, arabialaisilla kirjaimilla kirjoitettuna. Islaminuskoisia maassa on kuitenkin 98%(3). Mainittakoon, ettei Iranista ole saatavissa virallisia tilastoja, eri lähteissä luvut on arvioitu eri suuruisiksi. Tässä esittämäni luvut antavat silti jonkinlaisen käsityksen asiasta.

 Persia-nimityskin tulee kreikkalaisilta, iranilaiset ovat itse käyttäneet maastaan Iran-nimeä sassanidien kaudesta alkaen, jo vuodesta 226(4). Sivumennen sanoen Iranin kulttuuri on maailman vanhimpia ja maa on ollut valloitettuna milloin kenenkin toimesta useammin kuin jaksan laskea.

 Toinen kolaus tiedoilleni tuli sekin Hosseinin artikkelista: "Iranilaiset rakastavat amerikkalaista viihdettä ja amerikkalaisia tuotteita. Vastoin länsimedian luomaa kuvaa, heillä ei yleisesti ole mitään Yhdysvaltoja vastaan muutenkaan." Voisinko tämän pahemmin erehtyä? Eräiden ääriryhmittymien johtajien lausuntoja olen kuvitellut joksikin yleiseksi mielipiteeksi islamilaisissa maissa! Internetiä selatessa on hyvä käyttää Internet-lukutaitoa, siellä kun on juttuja laidasta laitaan eivätkä kaikki perustu tosiasioille. Huomaan, että media-lukutaidoissani on parantamisen varaa. Toisaalta, jos kaikkien uutisten taustat pitäisi tarkistaa, ei aika riittäisikään muuhun...

 Tämän jälkeen keskityin lehteen aivan uudella tavalla. Iran-numero taitaakin olla ensimmäinen Särö, jonka olen lukenut kannesta kanteen, runot mukaan lukien. Siitä huolimatta, että olen ollut jollain lailla mukana Särö-puuhissa noin kuusi vuotta.

 Hosseinin matkakertomus on kaikkiaan mielenkiintoista luettavaa. Hän kirjoittaa hyvin, osaa luoda tunnelmia eikä peittele ikäviäkään asioita. Kuvitus tuo juttuun vielä oman ulottuvuutensa.

Ryöpytystä


V.S.Luoma-ahon essee Reza Negarestanin kirjasta Cyclonopedia ja Kimmo Kallion esittely tästä salaperäisestä epähumanisti-filosofi-kirjailijasta saivat aivoni heittämään lähes häränpyllyä. Mitä ihmettä tämä on: "Kirjallisuuspiirit kummastelivat teoksen kummaa teoriafiktioksi nimettyä genreä; filosofit hämmästelivät fiktiivisen, paikoin lähes höyrypäiseltä vaikuttavan kirjoittajan tarkkanäköisyyttä." (Kallio) ja "Cyclonopediassa myytit ja salatieteet ovat aivan yhtä totuusarvoisia kuin aidotkin tieteet." sekä "Tämä ihmisnäkökulmasta irrottautuminen liittää Negarestanin teoksen spekulatiivisen realismin filosofiseen suuntaukseen." (Luoma-aho).

 Tämä vaatii jo suomentamista (Sivistyssanakirja, Weilin+G??s 1989):
- spekulatiivinen: mietiskelevä
(WSOY:n Isossa Tietosanakirjassa mm. kokemuksesta piittaamaton tai hypoteesien [=olettamuksien] varassa oleva ajattelu)
- realismi: tajuavasta subjektista [=havainnoijasta] riippumaton todellisuus
- filosofia: kaiken alkuperusteita tutkiva yleistiede

 Siis: olettamuksien varassa olevan riippumattoman todellisuuden alkuperusteiden tutkimista; vielä lyhyemmin: oletetun todellisuuden perusteita. Silkkaa tieteiskirjallisuutta, mutta "filosofinen suuntaus"? Niinkuin eivät jo "tavalliset" filosofitkin sekoittaisi tarpeeksi meidän pienten ihmisten ympyröitä.

 Jokainen lukekoon itse, artikkelit ainakin, jos nyt ei Cyclonopediaa. Kaikkiaan tähän on vaikea sanoa mitään, lainaan Luoma-ahoa: "Mutta ainakaan minua on enää turha tulla syyttämään, jos Cyclonopedia on mielestäsi tekotaiteellista itsetyydytystä ja silkkaa höyryävää kusetusta."

Arki ja taide


Lehdessä esitellään lyhyesti Zoya Pirzad, kotimaassaan suosittu ja palkittu kirjailija, kääntäjäkin. Hänen teoksiaan on myös käännetty useille kielille. Viehätyin suuresti hänen novellistaan Eri paria. Harvoin törmää niin lämpimään ironiaan. Aivan. Ironia käsitetään helposti kylmäksi, jopa tylyksi, mutta Pirzad kirjoittaa syvän lämpimästi ja hän nauraa sisäänpäin, yhtä lämpimästi.

 Valokuvaaja Shadi Ghadirianin upeissa kuvissa esittäytyy iranilainen nainen (mm. kansikuva), nykyaikaisena vanhoillisessa ympäristössä. Ghadirianin kuvissa on paljon tällaista vastakkainasettelua, hyvin tehokasta varsinkin näin länsimaalaisen silmin. Hänen teemojaan ovat myös väkivalta ja sota, joita hän käsittelee ikäänkuin yleismaailmallisina ilmiöinä.

 Paula Hotti esittelee artikkelissaan Robert Byronin teoksen The Road to Oxiana. Se on kuvaus Byronin ja Christopher Sykesin matkasta tutustumaan Oxus-joen alueen arkkitehtoniseen historiaan. Byron tunnettiin kärkevistä mielipiteistään eikä niiltä vältytä tässäkään teoksessa. "Byronin kuvaukset Persian rakennustaiteesta ovat kuin ne tuhansista pienistä paloista kootut koristeelliset, ylimaallisen kauniit mosaiikit, joista hän kirjoittaa. Vastapainona tälle arkkitehtonisen sanaston rikkaudelle ja paikan tunnun maalailulle toimivat kuitenkin Byronin pilkalliset huomiot kanssaihmisistään sekä ympäröivästä poliittisesta tilanteesta."

 Mainittakoon vielä Sanna Saastamoisen pohdinnat iranilaisesta taiteesta. Vaikka Saastamoinen keskittyy taiteen historiaan - ja nykypäiväänkin - onnistuu hänen kertoa Iranin historia siinä sivussa lyhyesti ja ytimekkäästi.

Osta, osta


Lehdessä on muutakin luettavaa kuin edellä esitetyt. Runot muun muassa ovat mielenkiintoinen kurkistus iranilaisuuteen. Itseään kunnioittaviin kirjakauppoihin ja kirjastoihin Iran-numero ehtii vasta alkuvuodesta, mutta sitten onkin aika käydä siihen käsiksi. Parasta tietysti on tilata Särö (mainos, mainos) :)

(1) Wikipedia/Islam (suomeksi, http://fi.wikipedia.org/wiki/Islam)
(2) Wikipedia/Iran/Demographics (englanniksi, http://en.wikipedia.org/wiki/Iran#Demographics)
(3) Wikipedia/Iran/Religion (englanniksi, http://en.wikipedia.org/wiki/Iran#Religion)
(4) Wikipedia/Sassanidit (suomeksi, http://fi.wikipedia.org/wiki/Sassanidit)



Vanhemmat jutut:  1 2 3 4 5 

 
 
© Heikki S. Kekki 2017