HESKE - sivusto

Heske

Mietelmiä yhdestä jos toisestakin asiasta - sivu 3


Todellisuuksien lumoissa

16.10.2014

Teräväkeulainen kapea laiva syöksyy satamaan nopeammin kuin lokki lentää. Äkkiä purjeet pudotetaan ja laivan vauhti hidastuu sen kaartaessa loivasti laituriin. Maihin astuu joukko sotureita selässään pitkäjousi, vyöllään miekka tai jokin heittoase - kaikki naisia!

Tapahtumat alkavat vauhdikkaasti, kuin elokuvissa. Se ja naissotureiden tulo viehätti heti. Tällaisiin amatsoneihin en juurikaan ole törmännyt lukemissani kirjoissa. Tosin fantasia ei ole kuulunut lukemistooni aiemmin, Terry Pratchettiä lukuunottamatta, ja hänenkin kirjansa ovat enemmän satiiria nykymaailmasta kuin ryppyotsaista mielikuvitusta. Tartuin tähän kirjaan ennen kaikkea siksi, että sen on kirjoittanut suomalainen. Mustaa lihaa -antologiahan sai minut kiinnostumaan suomalaisista kirjoittajista. Nyt kyseessä on siis Erkki Kauhasen Segrfellin unikuningas (Teos 2013).

Alun vauhdin jälkeen tarina hidastuu kuvailemaan ihmisiä, ympäristöä ja muita tapahtumia. Kauhasella on kyky luoda vähin elein, pala kerrallaan, hahmot ja miljöö. Tällainen on mielestäni oivallista, sillä näin tarina etenee sujuvasti, ilman pitkiä jumittumisia yhteen tai toiseen yksityiskohtaan. Mainittakoon, että luen useimmiten rentoutuakseni. Harva on se ilta, jolloin en tartu kirjaan ennen nukkumaan menoa. Enimmäkseen en siis välitä syvällisistä pohdinnoista saati pitkistä kuvailuista. Kauhanen myös nimeää henkilönsä ja paikkansa hyvällä maulla, joissain kirjoissa kun sorrutaan lastenkirjojen tasolle tässä asiassa. Vaikka usein tämä koskee käännettyä kirjallisuutta.

Segrfellin vanha kuningas on kuollut ja uusi valitaan. Kirja kertoo tästä ja siihen johtavista sekä sitä seuraavista käänteistä tällä lähes mantereen kokoisella saarella. Väestö koostuu erilaisista ryhmistä ja suvuista ja kertomus osaltaan näitä yhdistävistä tai erottavista valtajuonitteluista. Osa näistä, kuten henkilöistäkin, jää pinnallisiksi, mutta tarina on tarkoitettu trilogiaksi, joten voinee odottaa toivon mukaan seikkaperäisempää kuvausta jatko-osissa.

Yksi juonen osa-alue on minulle kertomuksissa uutta, kirjan takakannen mukaan: "...tarina muodostuu yhtä aikaa monessa eri todellisuudessa, ja jokainen tapahtuma on vain yksi toteutuva vaihtoehto kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen joukossa." Olen itsekin miettinyt, josko rinnakkaistodellisuudet voisivat olla... no, todellisuutta. Ajatus kaikkien valintojen synnyttämistä uusista todellisuuden vaihtoehdoista on kiehtova. Tässä kirjassa asia kuvataan kuitenkin niin, että rinnakkaiset todellisuudet ovat jo olemassa, moninaisine muunnelmineen. Siis henkilön tehdessä tietyn valinnan muissa todellisuuksissa hän on tehnyt toisenlaisia valintoja. Mahtoikohan tämä näkökulmaero tulla nyt selväksi... Yhden päähenkilön, papitar Helanin, sanoin: "Niin me olemme jokainen kuin sirpaleina koko ajan, elämme eri näytelmissä yhtä aikaa montaa hahmoa, jotka eivät tiedä toisistaan mitään..." Sen sijaan, että valinta synnyttäisi uuden rinnakkaistodellisuuden, kaikki valinnat ovat jo olemassa eri todellisuuksissa, ja elämää eletään samanaikaisesti kaikissa, ikään kuin peilisalissa, jossa jokainen peili näyttää hiukan erilaisen kuvan.

Ajatus sai mielikuvitukseni lähes pillastumaan. Näin loputtoman määrän toinen toisistaan vain hiukan poikkeavia olemassaoloja, eroten sitä enemmän mitä "kauemmaksi" mennään. Erilaiset valinnathan luovat erilaisia mahdollisuuksia valita tulevaisuudessa, ja niin todellisuuksista muodostuu lopulta hyvinkin toisistaan poikkeavia. Vaikka kirjassa ei kuvata pitkällisiä syvällisiä pohdintoja, päädyin siihen kuitenkin! No, Kauhanen kertoo tarinansa sujuvuudella, jota on ilo seurata ja ajatus todellisuuksista jäikin muhimaan taka-alalle juonen viedessä mennessään. Aion ehdottomasti lukea myös tulevat osat, haluan tietää miten Segrfellin valtakunnan, tai siis valtakuntien, ja sen ihmisten käy.


Enkelikokemus

8.10.2014

Mikähän siinä on, että tunnen viehätystä kirjallisuuden omituisiin hahmoihin kuten vampyyrit, ihmissudet, robotit ja androidit. Puhumattakaan vähän erikoisemmista eli zombiet ja bansheet ja ainakin Pratchettin Kuolema. Olisikohan kallonkutistajalla töitä?

Nyt luetteloon pitää lisätä enkelit. Danielle Trussonin Enkelikaupungin (Tammi 2014) takakannen teksti, "Ihmiskunta ei aavista, että sen keskuudessa elää toinenkin laji, enkelit, eivätkä kaikki enkelit ole hyviä.", nappasi heti kiinni. Tosin maininta vaihtoehtoisesta historiasta arvelutti, sillä en ole aiheesta kovinkaan kiinnostunut, mutta enkelit veivät voiton.

Aluksi hämmensivät kuvaukset moninaisista pahoista enkeleistä. Lienen muiden tavoin tottunut ajatukseen, että enkelit ovat pelkästään hyviä. Lukuunottamatta tietysti sitä yhtä langennutta enkeliä... No, Trussoni kirjoittaa hyvin, mukaansa tempaavasti, ja pian tarina veikin mennessään. Kirja keskittyy enimmäkseen kahteen näkökulmaan, enkelien tapaan ja enkelitutkijoiden tapaan katsella tapahtumia. Tällaisesta samojen asioiden tarkastelusta useammasta suunnasta pidän kovin, se antaa rikkaamman kuvan kokonaisuudesta. Maailma kun ei ole mustavalkoinen, vaikka jotkut niin tuntuvat mielellään kuvittelevan.

Juoni on yksinkertaistettuna päähenkilön, Verlainen, rakastettunsa etsimistä. Siinä sivussa kuitenkin kuvataan enkelitutkijoiden maailmaa, hiukan toisenlaista historiaa ja mielenkiintoisia hahmoja varsin hyvin. Tuo vaihtoehtoinen historia istuu tarinassa niin hyvin, että täytynee muuttaa mieltään genrestä. Ainakin tutustua enemmän aiheeseen. Kirjasta löytyy yllättäviäkin historiallisia hahmoja, mutta ei niistä enempää tässä.

Kuten mainitsin, Trussoni kirjoittaa hyvin ja mielikuvitusta hänellä kyllä riittää. Vauhtia ja tapahtumia on kuin trillerissä konsanaan. Toivoisin silti joistakin asioista ja hahmoista täydempää kuvaa. Nyt ne jäävät hiukan torsoiksi. Vai olenko vain liian tottunut tilliskiviromaaneihin? Tästä syystä ja kun kirjakin loppuu jotenkin töksähtäen, mietin loppuiko kirjailijalta puhti aina välillä. Yksi täysin selittämätön piirre Trussonilla on: päähenkilö on lääpällään tuohon etsimäänsä rakastettuun, mutta lopussa aivan käsittämättömästi tunne kääntyykin vihaksi! Trussonin lapsuus ei ilmeisestikään ollut kovin miellyttävä, isä alkoholisti, perhe hajosi. Ehkä kirjailijan on vaikea eläytyä rakkauden tunteeseen, mene ja tiedä.

Enkelikaupunki on jatko-osa aiemmin ilmestyneelle Enkelioppi-teokselle (Tammi 2011). Se on luettava seuraavaksi, siinä kuvataan enkeleitä ja tutkijoita enemmänkin.

Joistakin puutteistaan huolimatta Enkelikaupunki on hyvä ja mielenkiintoinen kirja.


Sivustouudistus valmis

22.7.2014

Tässähän meni vain reilut kahdeksan viikkoa saada tämä uudistus tehtyä. Ensin taistelin Javascriptin ja Ajaxin kanssa saadakseni kaiken toimimaan haluamallani tavalla, välillä piti tehdä Särö-hommia ja kun vihdoin sivusto tuli valmiiksi, kokeilin toimivuutta Internet Exploderilla - eikä mikään pelannut! Olen nyt käyttänyt IE-korjailuihin lähes saman ajan kuin alunperin koko uudistukseen. Että silleen...

Muutin koko sivupohjan toimimaan toisella tavalla, tämä on nyt tietokantapohjainen ja sen ansiosta jutut ovat kommentoitavissa. Käytin myös niin sanottua responsiivista suunnittelua eli samat sivut toimivat niin tietokoneilla ja tableteilla kuin kännyköilläkin - ainakin niiden pitäisi. Lisäksi sivuilla on paljon Ajaxia, joka puolestaan tarkoittaa, ettei koko sivua haeta aina uudestaan, kun tehdään jotain - vaikkapa luetaan kommentteja.

Valitettavasti nykyään roskaviestittäjiä riittää. Eivät pelkästään robotit etsi sopivaa blogia, vaan halvan työvoiman maista palkataan ihmisiä samaan touhuun. Johtunee näistä captcha-virityksistä. Sellaisen olen itsekin joutunut tänne rakentamaan, tosin hiukan erilaisen - ja uskoakseni helpomman - kuin ne yleensä ovat. Toivottavasti viritykseni torjuu niin robotit kuin kotimaista osaamattoman halpatyövoiman. Muuten täytyy muuttaa kommentointia niin, että vasta tarkastuksen jälkeen nämä kannanotot julkaistaan.

Kuvagalleriat ovat nekin muuttaneet muotoaan. Kevensin osiota ja jatkossa galleriat todennäköisesti elävät enemmän, jotakin tulee lisää, jotakin poistuu. Aion edelleenkin tehdä uuden osion eli tammikuussa mainitsemani Pratchett-sivun. Nyt löytyy maistiaisiksi yksi kuva harrastegalleriasta. Se ei vielä ole lopullinen tavoitteeni, mutta lähdetään aluksi saman tapaisista kuvista.

Saatan ehkä kenties mahdollisesti lisätä kommentoinnin myös gallerioihin ja kuka tietää uuteen osioon, jossa kertoilen tekemistäni ratkaisuista ohjelmoinnin kanssa.

Yritän vielä piiskata itseni kirjoittamaan sentään vähän useammin kuin tähän asti. Tosin tämä on hiukan sellainen suutarin lapset -juttu ;)

P.S. Tätä kirjoittaessani törmäsin taas uuteen pikku ongelmaan: ääkköset. Selaimet ja palvelimetkin ovat vaihteeksi muuttuneet niin, etteivät nuo "erikoiskirjaimet" enää toimikaan kuten joskus aiemmin. Homma toimii nyt, mutta sainpas käydä joka jutun läpi. Lisään ehkä tulevaisuudessa jonkinlaisen sivun ongelmaraportointia varten.


Mustaa lihaa

7.3.2014

Suomalainen kyberpunk - onko sitä koskaan ollut olemassa? Näin kysyvät Mustaa lihaa Kyberpunk-antologia -kirjan (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry 2013) esipuheessa teoksen toimittaneet Anne Leinonen ja Tuomas Saloranta. Kysymys on hyvä ja he myös vastaavat siihen. Itse tutustuin aikoinaan tähän genreen William Gibsonin Neurovelhossa, joka onkin alan perusteos.

Suomalaista tieteiskirjallisuutta, siis romaaneja, on kovin vähän ja suomalaista kyberpunkia vielä vähemmän. Eikä käännettyä kirjallisuuttakaan ole turhan paljon. Tartuin Mustaan lihaan suurin odotuksin - enkä pettynyt! Tai oikea ilmaisu on paremminkin onnellisesti yllättynyt. Olen aiemmin lukenut joitakin suomalaisia tarinoita aihepiirin tienoilta eikä niiden taso ole ollut erityisen mainittava. Mustassa lihassa päästään täysin kansainväliseen tasoon ja tämä todella palautti uskoni kotimaiseen scifi-kirjoittamiseen. Vielä kun joku, mieluummin jotkut, väsäisivät oikein täysverisiä romaaneja. Niin tieteiskirjallisuuden kuin sen alagenren kyberpunkinkin saralla. Kyvyistä ei selvästikään ole puutetta.

Antologiassa on yksitoista tarinaa, joissa käsitellään hakkereita, palkkasotureita, androideja ja jumalolentojakin. Eräässä tarinassa on jussipaitaisia jengiläisiä ja viritettyjä poroja! Niissä liikutaan Helsingissä, Britanniassa, Budapestissa, Lapissa, avaruudessa. Aivan erityisesti ihastuin tarinaan Ursus Rand ja sen herättämiin ajatuksiin jumaluudesta ja kaiken taustalla olevasta meille ihmisille näkymättömästä todellisuudesta. Osittain tulee mieleen Matrix-elokuvat, mutta Ursus Rand ei missään nimessä ole mikään Matrix-taasreloaded. Myös Uskon jälkeen -tarinassa käsitellään jumaluutta, mutta siinä onkin aivan toisenlainen lähestymistapa.

Yksi kyberpunkin aiheista kiinnostaa ehkä muita enemmän: ihmisen ja koneen sulautuminen. Esipuheen sanoin: "Voiko kone olla ihminen, ja miten paljon ihmistä voi tuunata, ennen kuin hän menettää ihmisyytensä?" Tätä on käsitelty scifissä ennenkin, vaikkapa Isaac Asimovin teoksissa sekä Alastair Reynoldsin Kuilukaupungin ja Timanttivyön tarinoissa. Mustassa lihassa ote kuitenkin herättää miettimään ja tuo aiheen lähemmäksi. Voisinko todella ottaa nanokoneita sisääni? Missä määrin elimiäni ja ruumiinosiani voisi korvata keinotekoisilla? Entä voinko luottaa niihin? Jatkuvasti saa lukea tunkeutumisista ja hyökkäyksistä milloin pojankoltiaisten, krakkereiden ja rikollisten milloin valtioiden toimesta milloin mihinkin.

Antologian on julkaissut URS-liike (uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio) ja sen on siis kustantanut Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry. Vierailkaa sivuilla, sieltä löytyy kaikkea mielenkiintoista.


Kummallinen komisario

13.2.2014

Ranskalainen dekkarikirjailija Fred Vargas ei ole täysin uusi tuttavuus. Noin vuosi vuotta sitten satuin lukemaan hänen kirjansa Kuriton mies nurin (Gummerus 2006). Lainaus kirjan esittelystä: "Ranskan Alppien takamailla, Italian kyljessä, rajan ylittäneet sudet aiheuttavat levottomuutta. Ranskalaiset lampaankasvattajat pelkäävät eläintensä puolesta, eikä pelko ole turhaa. Yhtenä yönä sudet raatelevat pari lammasta, seuraavana yhdeksän. Lampaankasvattajat sisuuntuvat. Tämä ei ole oikein! Ajometsästystä suunnitellaan, tunteet käyvät kuumina. Kun löydetään ensimmäinen raadeltu ihmisuhri, vanha lampaita kasvattava nainen, hurjat teoriat leviävät kulovalkean tavoin. Onko asialla ihmissusi?"

Kiinnostuin dekkariksi erikoisesta teemasta ja tarina osoittautuikin hyväksi. Jostain syystä Vargas pääsi unohtumaan, kunnes äskettäin törmäsin hänen kirjoihinsa uudestaan. Taas kiinnitin huomiota erikoiseen takakannen tekstiin: "Pariisilaisia huvittaa. Yön pimeydessä joku piirtää jalkakäytävälle suuria sinisiä ympyröitä. Ympyrän keskelle hän asettaa sattumanvaraisen esineen: papiljotin, lankakerän, uimalakin. Sinistä kehää kiertää kauniilla käsialalla kirjoitettu outo viesti." (Sinisten ympyröiden mies, Gummerus 2007. Huom. Uudemmassa painoksessa on eri kansi.)

Yleensä en jaksa lukea jaarittelua: kuvataan sivun verran niittyä tai kahdeksan sivun verran jonkun ajattelua. Vargas tekee tässä poikkeuksen, hänen jaarittelunsa onkin mielenkiintoista:

"Joss ei pitänyt tapausta mitenkään ihmeellisenä. Hän oli oppinut jo kauan sitten, että esineillä oli oma salainen, vaarallinen elämänsä. Jos hänen bretagnelaisen merimiehen muistiinsa oli luottamista, oli vain joitakin laivalaitteita jotka eivät koskaan olleet käyttäytyneet hyökkäävästi häntä kohtaan, mutta muuten esineiden maailma oli todistettavasti ladattu täyteen ihmisen härnäämiseen tarkoitettua energiaa. Pienikin käsittelyvirhe, jonka ansiosta esine pystyi anastamaan edes rahtusen vapautta, johti vääjäämättä asteeltaan vaihtelevien kommelluksien ketjuun, pienestä kiusasta todelliseen tragediaan. Käsistä karkaava korkki oli malliesimerkki pikkuharmien sarjassa. Karannut korkki ei ikinä vieri ihmisen jalkoihin, ei missään tapauksessa. Se kierähtää ilkeästi hellan taakse kuin hämähäkki saavuttamattoman saaliin perässä, kun taas saalistaja, ihminen, joutuu koettelemuksesta toiseen: on siirrettävä hellaa, jolloin kaapeli irtoaa seinästä, kattila putoaa lattialle ja syntyy palovammoja. Sen aamun tapaus sai alkunsa mutkikkaasta tapahtumien sarjasta: aluksi vaaraton virhearvio heittoradassa, jonka vuoksi roskasäiliö kallistui sivusuunnassa ja kahvinsuodattimen sisältö levisi lattialle. Tällä tavoin, orjan asemansa herättämän täysin ymmärrettävän kostonhimon voimasta, esineet pystyivät vuorostaan lyhyiksi mutta sitäkin intensiivisimmiksi hetkiksi alistamaan ihmisen aavemaiseen valtaansa, pakottamaan ihmisen vääntyilemään ja ryömimään kuin koira, naisia ja lapsia säästämättä. Mikään maailmassa ei olisi saanut Jossia luottamaan esineisiin sen enempää kuin ihmisiin tai mereen. Esineet vievät ihmisiltä järjen, ihmiset sielun ja meri hengen."
(Painu tiehesi ja pysy poissa, Gummerus 2004)

Tuo Joss ei ole tarinan päähenkilö, vaikka tärkeä avustaja kyllä. Kantava voima on Pariisin omalaatuisin komisario, Adamsberg, sumean logiikan mestari, joka vähät välittää perinteisistä tutkintametodeista ja jota työtoverit eivät ymmärrä, mutta arvostavat sitäkin enemmän. Tai niin kuin viimeisimmän kirjan esittelyssä sanotaan: huoleton pilvien lapioija.

Noin vuosi sitten ilmestyi kahdeksas suomennettu dekkari ja kuusi on komisario Adamsberg -tarinoita. Kaksi ensimmäistä kertoo Pariisin laitamille vanhaan talonrähjään perustetusta historiantutkijoiden kommuunista: "Huonejako on helppo: esihistoria (Mathias), keskiaika (Marc) ja ensimmäinen maailmansota (Lucien) majoittuvat kukin omaan kerrokseensa. Ruokarahat tienataan yhteisvoimin, hanttihommilla." Tuossa edellä mainitussa Painu tiehesi ja pysy poissa -dekkarissa Adamsberg tarvitsee näiden tutkijoiden apua, joten tarinat tavallaan yhdistyvät siinä.

Vargasia on sanottu Georges Simenonin manttelinperijäksi ja kirjailijoilla on tosiaan jotain yhtäläistä. Molemmat kuvaavat Pariisin ihmisiä, usein syrjäytyneitä, varsin lämpimästi ja ymmärtäen. Vargas on keskiaikaan ja eläinten luihin erikoistunut arkeologi ja hakee aineksia vanhoista historiallisista legendoista ja uskomuksista. Tämä tekee tarinoista erilaisia ja välillä tuntuu, että rikosjuoni onkin sivuosassa. Kirjat on kuitenkin kirjoitettu vetävästi ja vaikea niitä on laskea käsistään. Viime yönäkin meni neljään...

Lisätietoa Vargasista ja hänen kirjoistaan löytyy vähän yllättävästä paikasta: Tornion nettisivuilta. Heti alussa on linkki Helsingin Sanomien viime kesäiseen artikkeliin, jossa Vargas kertoilee tarinoita toimittaja Suvi Aholalle. Itse Tornio-sivu on kirjaston DekkariNetti ja siellä esitellään kirjailija ja hänen suomennetut teoksensa. Dekkarin ystäville sieltä löytyy myös melkoinen valikoima muitakin dekkaristeja.

Olen viime aikoina alkanut enenevässä määrin kiinnostua tarinoista, jotka kuvaavat maailmaa ja ihmisiä jotenkin poikkeavasta näkökulmasta. Vargas istuu tähän luokkaan, kuten kirjallisuusosiossa mainitsemani Leonie Swann, elokuvista olen maininnut jo District 9 -leffan. Uusimmista voisi mainita Pilvikartaston ja Elysiumin, jonka on muuten ohjannut sama Neill Blomkamp kuin tuon District 9 -pätkän ja jossa on mukana myös Sharlto Copley, Districk 9 -pääosan esittäjä.

Odottelen mielenkiinnolla mitä uusia tuttavuuksia elämä vielä tuokaan eteeni.



Vanhemmat jutut:  1 2 3 4 5 6 

 
 
© Heikki S. Kekki 2017