HESKE - sivusto

Heske

Mietelmiä yhdestä jos toisestakin asiasta - sivu 4


Kauan eläköön Web Editorit :/

8.2.2014

Nyt on tutustuttu yhteen uuteen web-editoriin, nimittäin One.com:n sellaiseen. Eräs tuttu on aloittanut residenssin pitämisen Saksassa: Eibaun kirjastoresidenssi. Hän halusi sinne pohjapiirroksen ja hakemuslomakkeen ja lisäksi piti erotella suomen- ja englanninkieliset sivut oikeiden valikkojen kanssa. Sivusto pitää myös olla jatkossa muokattavissa tuolla editorilla.

Jälleen kerran meni hermot monta kertaa päivässä, kun piti opetella editorin käyttö ja toiminta. Ymmärrän kyllä tällaisten editorien tarpeen ihmisille, joilla ei ole koodaaminen hallussa. Eikä tarvitsekaan olla. Mutta, mutta... Jos vielä näkisi sellaisen editorin, joka toimisi sekä edellä mainitulla tavalla että antaisi myös koodarin muokata sivuja tarpeen mukaan.

Tämä One.com:n editori muokkaa sivuja kokolailla wysiwyg periaatteen mukaan, siis sitä saat mitä näet. Suhteellisen helppokäyttöinenkin - paitsi sitten kun on aika muokata jo tehtyjä sivuja. En ymmärrä alkuunkaan miten eri elementit käyttäytyvät. Sivua muokatessa jotkin tyhjät elementit jäävät ikäänkuin piiloon ja tällaisten poistaminen se vasta hauskaa onkin. Sieltä löytyy kyllä File Manager, jossa pääsee käsiksi koodiin - vaan jos sen jälkeen tallentaa Web Editorissa saman sivun, kaikki File Managerin muutokset häviävät! Käsittämätön logiikka!

JavaScript onnistuu vain koodilaatikossa eikä siitä näe lopputulosta. Sivu pitää julkaista ja vasta sitten huomaa, että kas menikin pieleen... Preview eli ennakkokatselukaan ei näytä sitä. Php-koodia Web Editor ei ymmärrä lainkaan eikä se edes näe php-sivuja. Palvelimelta toki löytyy php-tuki, mutta ne sivut on tehtävä erikseen ja julkaistava File Managerin kautta. Kun lomakkeeseen halutaan ohjaus useampaan kuin yhteen sähköpostiin, on se tehtävä php:lla. Web Editorilla saa vain yksinkertaisen html-lomakkeen - ja senkin vain koodilla.

Sivut tehdään valmiille sivupohjalle, joka helpottaa huomattavasti koodia osaamattoman työtä. Kun sitten pitäisi laittaa vaikkapa tuota php-koodia tällaiselle pohjalle, törmääkin mielenkiintoiseen ilmiöön. Ylemmässä kuvassa on etusivu sellaisena kuten se tällä hetkellä on. Ei siis mitenkään mahdottoman monimutkainen sivu.

Koodista paljastuukin sitten karmea totuus. Alemmassa kuvassa näkyy kaikki divit reunaviivojen kanssa. Asiaa tuntemattomalle: div-elementit ovat ikäänkuin laatikkoja, joihin sijoitetaan eri asioita kuten tekstiä, kuvia tai jotain muuta. Näillä div-elementeillä voi myös jakaa ja asemoida sivun osia ja niissä olevia asioita.

Käytän yksinkertaista koodieditoria sivujen tekemiseen. Se on oikeastaan tekstinkäsittelyohjelma kuten Wordpad, mutta siihen on lisätty joitakin erikoistoimintoja. Se mm. värittää koodin, jolloin lukeminen helpottuu ja ennen kaikkea virheiden määrä vähenee. Sen etsi-toiminnolla hain kaikki div-elementit tuosta etusivusta: 109 kappaletta! Jestas sentään, mielestäni sellaiset 10 - 12 diviä pitäisi riittää... Siis jos haluaa joka asian divin sisälle. Tämäkään ei ole välttämätöntä, sivulla voisi olla divit vain noiden kolmen rinnakkaisen kuvan ja tekstin asemoimiseksi.

Kaiken manailun ja vähien hiusteni repimisten jälkeen tunsin melkoista riemua, kun vihdoin onnistuin hommassa. Muut muutokset ovat nyt sivustolla, mutta lomake julkaistaan kunhan omistaja on ehtinyt testata sen. Eli todennäköisesti muutaman päivän päästä.


Uusi vuosi - uudet kujeet?

1.1.2014

Huomaan reilun vuoden vierähtäneen edellisestä kirjoituksestani. Särö-sivuston uudistus vei paitsi aikani myös voimani viime vuoden alkupuoliskolla. Yhdistin vanhat sivut ja Särön WordPress-blogin ja samalla meni ulkonäkö sekä sivuston rakenne täysin uusiksi. Urakka oli iso eikä sitä helpottanut mitenkään WordPress-ohjelman suunnaton ja sekava rakenne. Into nettisuunnitteluun katosi jokseenkin kokonaan.

Aloitin keväällä 2012 uuden projektin liittyen suosikkikirjailijaani Terry Pratchettiin. Aikomukseni oli tehdä kuvia Pratchettin Kiekkomaailman suurimmasta kaupungista, mutta homma on osoittautunut ikuisuusprojektiksi. Pratchett on kirjoittanut tähän mennessä 40 Kiekkomaailmaan sijoittuvaa teosta, joista viisi on nuortenkirjoja. Lisäksi yhdessä joidenkin muiden kanssa on monta erikoisteosta, jotka myös liittyvät jotenkin Kiekkomaailmaan. Ja kaikissa on loputon määrä yksityiskohtia koskien tuota kaupunkia, Ankh-Morporkia. Itselläni on vain jokunen kirja eikä kirjastostakaan enää löydy kaikkia. Toivon todella, että kustantaja Karisto tekisi uusintapainokset kaikista, minulle kävisi hyvin pokkaritkin.

Olen miettinyt myös tämän Heske-sivuston uudistamista. Ainakin voisi lisätä kommentointimahdollisuuden tänne. Sekin on kyllä sen verran työläs projekti, etten osaa sanoa milloin siihen ryhdyn. Viimeistään silloin kun saan tuosta Pratchett-projektista jotain aikaiseksi...

Kaiken lisäksi (ansiosta?) minusta on tullut kotihiiri enkä juurikaan käy ulkosalla. En liikkumassa enkä kapakoissakaan. Alkaa tuo kunto olla kohta huolestuttavan heikko. Satuin lukemaan dekkarin, trillerin uudelta tuttavuudelta: Ursula Poznanski: VII5I. Tarina on poliisidekkari ja kirjoitettu niin hyvin ja vetävästi, että luin koko kirjan putkeen. Menin aikaisin nukkumaan - puoli seitsemän aamulla... Kirjassa on uusi piirre: murhaaja toteuttaa "äärimmäisen julmaa geokätköilypeliä" ja tämä antaa mielenkiintoisen ulottuvuuden dekkariin. Tästä sain myös ajatuksen omaan liikkumiseeni. Jospa alan harrastaa geokätköilyä? Olisi ainakin hyvä tekosyy lähteä ulos. Tästä lisää tietoa niille, jotka eivät tiedä mitä geokätköily on. Alkuun pääsee vähälläkin, mutta jos innostun, tiedossa on rahanmenoa, ainakin GPS-laite pitää hommata.

Jälleen kerran on todettava, että saa sitten nähdä miten tässä käy.


Tiesitkö tämän Iranista

25.12.2012

Särö 21Vastikään ilmestyneen Särö-lehden teemana on Iran. Tuo islamin ja arabien sotaisa roistovaltio - ainakin länsimaisen median mukaan. Pahemmin eivät ennakkoluuloni, mukatietoni ja uutisointi olisi voineet johtaa harhaan, lehteä lukiessani käsitykseni Iranista ja iranilaisista meni uusiksi.

Matkalla


Aloitin lukemisen kiinnostuneena maasta ja etenkin ihmisistä, joista en paljon tiennyt. Ensimmäinen kolaus mukatiedoilleni tuli Silvia Hosseinin matkakertomuksesta: "Monet suomalaiset ihmettelevät Iranin-vierailujani, koska luulevat Iranissa olevan vaarallista tai vähintäänkin jännittävää, minkä tosin luulen johtuvan siitä, että he sekoittavat keskenään Iranin ja Irakin, jossa on sodittu viime vuosina vähän väliä, kun taas Iranissa viimeksi heinäkuussa 1988." Siis yli 24 vuotta sitten! Uutisoinnin perusteella olen luullut asian olleen aivan toisin, mutta olen tainnut sortua tuohon Hosseinin esittämään sekoittamiseen. Mitähän muuta olen mielessäni mahtanut sotkea?

 Länsimaissa tuntuu olevan vallalla käsitys, jonka mukaan islam on yhtä kuin arabit. Kuitenkin vain joka viides islaminuskoinen maailmassa on arabi(1) ja Iranissa arabeja on 2% väestöstä(2). Enemmistön muodostavat persialaiset, joita on 61%(2). Maan virallinen kielikin on persia, arabialaisilla kirjaimilla kirjoitettuna. Islaminuskoisia maassa on kuitenkin 98%(3). Mainittakoon, ettei Iranista ole saatavissa virallisia tilastoja, eri lähteissä luvut on arvioitu eri suuruisiksi. Tässä esittämäni luvut antavat silti jonkinlaisen käsityksen asiasta.

 Persia-nimityskin tulee kreikkalaisilta, iranilaiset ovat itse käyttäneet maastaan Iran-nimeä sassanidien kaudesta alkaen, jo vuodesta 226(4). Sivumennen sanoen Iranin kulttuuri on maailman vanhimpia ja maa on ollut valloitettuna milloin kenenkin toimesta useammin kuin jaksan laskea.

 Toinen kolaus tiedoilleni tuli sekin Hosseinin artikkelista: "Iranilaiset rakastavat amerikkalaista viihdettä ja amerikkalaisia tuotteita. Vastoin länsimedian luomaa kuvaa, heillä ei yleisesti ole mitään Yhdysvaltoja vastaan muutenkaan." Voisinko tämän pahemmin erehtyä? Eräiden ääriryhmittymien johtajien lausuntoja olen kuvitellut joksikin yleiseksi mielipiteeksi islamilaisissa maissa! Internetiä selatessa on hyvä käyttää Internet-lukutaitoa, siellä kun on juttuja laidasta laitaan eivätkä kaikki perustu tosiasioille. Huomaan, että media-lukutaidoissani on parantamisen varaa. Toisaalta, jos kaikkien uutisten taustat pitäisi tarkistaa, ei aika riittäisikään muuhun...

 Tämän jälkeen keskityin lehteen aivan uudella tavalla. Iran-numero taitaakin olla ensimmäinen Särö, jonka olen lukenut kannesta kanteen, runot mukaan lukien. Siitä huolimatta, että olen ollut jollain lailla mukana Särö-puuhissa noin kuusi vuotta.

 Hosseinin matkakertomus on kaikkiaan mielenkiintoista luettavaa. Hän kirjoittaa hyvin, osaa luoda tunnelmia eikä peittele ikäviäkään asioita. Kuvitus tuo juttuun vielä oman ulottuvuutensa.

Ryöpytystä


V.S.Luoma-ahon essee Reza Negarestanin kirjasta Cyclonopedia ja Kimmo Kallion esittely tästä salaperäisestä epähumanisti-filosofi-kirjailijasta saivat aivoni heittämään lähes häränpyllyä. Mitä ihmettä tämä on: "Kirjallisuuspiirit kummastelivat teoksen kummaa teoriafiktioksi nimettyä genreä; filosofit hämmästelivät fiktiivisen, paikoin lähes höyrypäiseltä vaikuttavan kirjoittajan tarkkanäköisyyttä." (Kallio) ja "Cyclonopediassa myytit ja salatieteet ovat aivan yhtä totuusarvoisia kuin aidotkin tieteet." sekä "Tämä ihmisnäkökulmasta irrottautuminen liittää Negarestanin teoksen spekulatiivisen realismin filosofiseen suuntaukseen." (Luoma-aho).

 Tämä vaatii jo suomentamista (Sivistyssanakirja, Weilin+G??s 1989):
- spekulatiivinen: mietiskelevä
(WSOY:n Isossa Tietosanakirjassa mm. kokemuksesta piittaamaton tai hypoteesien [=olettamuksien] varassa oleva ajattelu)
- realismi: tajuavasta subjektista [=havainnoijasta] riippumaton todellisuus
- filosofia: kaiken alkuperusteita tutkiva yleistiede

 Siis: olettamuksien varassa olevan riippumattoman todellisuuden alkuperusteiden tutkimista; vielä lyhyemmin: oletetun todellisuuden perusteita. Silkkaa tieteiskirjallisuutta, mutta "filosofinen suuntaus"? Niinkuin eivät jo "tavalliset" filosofitkin sekoittaisi tarpeeksi meidän pienten ihmisten ympyröitä.

 Jokainen lukekoon itse, artikkelit ainakin, jos nyt ei Cyclonopediaa. Kaikkiaan tähän on vaikea sanoa mitään, lainaan Luoma-ahoa: "Mutta ainakaan minua on enää turha tulla syyttämään, jos Cyclonopedia on mielestäsi tekotaiteellista itsetyydytystä ja silkkaa höyryävää kusetusta."

Arki ja taide


Lehdessä esitellään lyhyesti Zoya Pirzad, kotimaassaan suosittu ja palkittu kirjailija, kääntäjäkin. Hänen teoksiaan on myös käännetty useille kielille. Viehätyin suuresti hänen novellistaan Eri paria. Harvoin törmää niin lämpimään ironiaan. Aivan. Ironia käsitetään helposti kylmäksi, jopa tylyksi, mutta Pirzad kirjoittaa syvän lämpimästi ja hän nauraa sisäänpäin, yhtä lämpimästi.

 Valokuvaaja Shadi Ghadirianin upeissa kuvissa esittäytyy iranilainen nainen (mm. kansikuva), nykyaikaisena vanhoillisessa ympäristössä. Ghadirianin kuvissa on paljon tällaista vastakkainasettelua, hyvin tehokasta varsinkin näin länsimaalaisen silmin. Hänen teemojaan ovat myös väkivalta ja sota, joita hän käsittelee ikäänkuin yleismaailmallisina ilmiöinä.

 Paula Hotti esittelee artikkelissaan Robert Byronin teoksen The Road to Oxiana. Se on kuvaus Byronin ja Christopher Sykesin matkasta tutustumaan Oxus-joen alueen arkkitehtoniseen historiaan. Byron tunnettiin kärkevistä mielipiteistään eikä niiltä vältytä tässäkään teoksessa. "Byronin kuvaukset Persian rakennustaiteesta ovat kuin ne tuhansista pienistä paloista kootut koristeelliset, ylimaallisen kauniit mosaiikit, joista hän kirjoittaa. Vastapainona tälle arkkitehtonisen sanaston rikkaudelle ja paikan tunnun maalailulle toimivat kuitenkin Byronin pilkalliset huomiot kanssaihmisistään sekä ympäröivästä poliittisesta tilanteesta."

 Mainittakoon vielä Sanna Saastamoisen pohdinnat iranilaisesta taiteesta. Vaikka Saastamoinen keskittyy taiteen historiaan - ja nykypäiväänkin - onnistuu hänen kertoa Iranin historia siinä sivussa lyhyesti ja ytimekkäästi.

Osta, osta


Lehdessä on muutakin luettavaa kuin edellä esitetyt. Runot muun muassa ovat mielenkiintoinen kurkistus iranilaisuuteen. Itseään kunnioittaviin kirjakauppoihin ja kirjastoihin Iran-numero ehtii vasta alkuvuodesta, mutta sitten onkin aika käydä siihen käsiksi. Parasta tietysti on tilata Särö (mainos, mainos) :)

(1) Wikipedia/Islam (suomeksi, http://fi.wikipedia.org/wiki/Islam)
(2) Wikipedia/Iran/Demographics (englanniksi, http://en.wikipedia.org/wiki/Iran#Demographics)
(3) Wikipedia/Iran/Religion (englanniksi, http://en.wikipedia.org/wiki/Iran#Religion)
(4) Wikipedia/Sassanidit (suomeksi, http://fi.wikipedia.org/wiki/Sassanidit)


Maailmanloppu myöhässä?

24.12.2012


On se kumma, ettei nykyään voi luottaa mihinkään! Maailmanlopun piti tulla kolme päivää sitten - ja tässä sitä vaan näpytellään tätä maailmanlopun vehjettä...

"Uskomus siitä, että 13 baktunin eli noin 5000 vuotta kattavan ajanjakson päättyminen olisi muinaisten maya-intiaanien mielestä tarkoittanut maailmanloppua, on Kettusen (= professori Harri Kettunen, Helsingin yliopisto) mukaan lähtöisin vuodelta 1966 tutkija Michael Coen The Maya -teoksesta. Kettusen mukaan vanhoissa maya-kirjoituksissa ei tällaisesta puhuta.
-Mayakalenterissa siirrytään 13. baktunin j?lkeen 14. baktuniin, eli maailma ei lopu siihen."
(Uusi Suomi 12.12.2012)



No, salaisuus taitaakin piilotella ihan arkipäiväisessä syyssä kuten kuvasta näemme.

Niin tai näin, elämä maailmanlopun jälkeen on hyvä syy kirjoitella tänne pitkästä pitkästä aikaa. Muut asiat ovat pitäneet meikäpojan puuhassa, joten saapa nähdä miten jatkossa käy.


Neiti Maplen toinen juttu

23.9.2011

Sattuipa käteen hauska kirja, Leonie Swannin Ihmissutta ken pelkäisi (WSOY 2011).

Tarina kertoo lampaista, jotka ratkovat mysteeriä. Nimestään huolimatta kyseessä on lähinnä dekkari, jonka yhtenä "päähenkilönä" on älykkölammas neiti Maple!

Irlantilainen lampuri Rebecca on vienyt isältään perinnöksi saamansa lauman Ranskaan, valtavan linnan kupeeseen. Aivan liian lähellä kohoaa metsä, josta löytyy pedon kammottavasti raatelema kauris. Pian alkavat kiertää huhut, joiden mukaan ihmissusi on ollut asialla. Kuin vahvistuksena huhuille linnan yleismies ammutaan hopealuodilla.

Kaiken muun harmin lisäksi Rebecca on saanut riesakseen Tarot-korteista ennustavan äitinsä. Lampaita taas auttaa eteenpäin kyseisten korttien syöminen. Vaan mikä kortti milloinkin olisi syötävä? Lampaita myös hermostuttaa paikalla jo aiemmin ollut muukalaislammas, joka ei kiinnitä niihin mitään huomiota, seistä törröttää vain paikallaan itsekseen mutisten, ja jota ei ollut enää vuosiin keritty. Viereisen aitauksen hullut vuohet ajoittain auttavat ajoittain sekoittavat lampaiden pohdintoja.

Lampaiden ajatusten seuraaminen on kiehtovaa luettavaa ja tämä riemastuttava logiikka vie lampaat kekseliäisiin - joskaan ei välttämättä oikeaan osuviin - ratkaisuihin. Swann tavoittaa muhkeasti lampaiden villavan maailman, jossa rehusanko on täysin vastustamaton, pelätään eläinlääkäriä piikkeineen ja tehdään yllättäviäkin johtopäätöksiä ihmisten touhuista. Tyylillisesti Swann menee jonnekin Douglas Adamsin ja Terry Pratchettin suuntaan. Parodia ja satiiri eivät kuitenkaan ole selkeästi esillä, enemmänkin syvällä pinnan alla. Teksti on pehmeätä, ymmärtävää.

Kirja on jatko-osa aiemmin ilmestyneelle lammasdekkarille Murha laitumella.



Vanhemmat jutut:  1 2 3 4 5 6 

 
 
© Heikki S. Kekki 2017