HESKE - sivusto

Heske

Mietelmiä yhdestä jos toisestakin asiasta - sivu 5


Puisto loistossaan

29.7.2011

August Eklöfin puistosta on tullut Länsirannan kaunistus. Puisto on niin rehevä, että tuskin uskoo suomalaiseksi.

Tässä vielä lähempää kukkien loistoa.


Ensimmäinen kuvakirjani

31.7.2010

Mainitsin jo huhtikuussa Berliinistä palattuani, että minulla oli suunnitelmia ottamieni kuvien suhteen. Nyt nuo kaavailut ovat toteutuneet. Sain vihdoin valmiiksi ja teetettyä ihka oikean kuvakirjan! Tämän mahdollisti nykyaikainen tulostuspalvelu eli tässä tapauksessa Ifolor-niminen firma. Käykäpä tutustumassa. Valitsemassani kirjatyypissä on se hienous, että sidonnan ansiosta kirja avautuu keskeltä täysin tasaiseksi, kuten ensimmäisestä kuvasta voi todeta.



Kirjan suunnitteluun käytin Ifolorin omaa Designer-ohjelmaa. Se ei ole mikään aito taitto-ohjelma, mutta harrastelija tekee sillä hyvinkin kirjan. Huono puoli on siinä, ettei ohjelmasta pysty tulostamaan vedosta.


Berliinin tuliaisia

20.4.2010

Lyhyehkö reissu Berliiniin on nyt tehty ja tuomisina on melko paljon kuvia. Tein oman osion osalle näistä, kaikilla kuvilla en rupea kiusaamaan. Suunnitelmissa on jotain muuta, johon voin niitä käyttää, mutta siitä lisää joskus toiste.

Kuvaa klikkaamalla pääset suoraan "albumiin".


District 9

31.1.2010

Virkistävän erilainen elokuva. Siinä kolmeen sanaan tiivistetty elokuvakokemus, joka kylläkin rajoittuu genreen eli scifi-leffaan.

http://www.sonypictures.com/homevideo/district9/

Pätkässä on käytetty dokumenttimaista kuvausta, erityisesti alussa, ja se tuo mukanaan todella realistisen tunnelman. Myöhemmin mennään enemmän tavanomaisen elokuvan puolelle, mutta silloinkin käsivaralta kuvaaminen ylläpitää todellisuuden tuntua.

Elokuvassa on useimmista aiemmista scifi-leffoista poikkeava asetelma. Avaruusoliot ovat heikkoina ja sairaina tullessaan ja ihmiset siirtävät heidät eristysleiriin. Muukalaisia käsitellään tavalla, jolla ihmiset yleensäkin näyttävät käsittelevän itsestään poikkeavia eli alistamalla ja sortamalla. Apartheid-politiikka tulee tietysti mieleen jo kuvauspaikan valinnan vuoksi, kaikki tapahtuu nimittäin Johannesburgissa.

Päähenkilö on kaikkea muuta kuin supersankari. Kaksikymmentä vuotta avaruusaluksen saapumisen jälkeen toimistonössö pannaan johtamaan suurta muukalaisten siirto-operaatiota pois slummikylästä uuteen telttamajoitukseen kauas ihmisten luota. Tämän lörpöttelevän konttorirotan hahmossa välittyy suuri tunteiden kirjo, joka tekee hyvää tavallisiin kivikasvomachoihin verrattuna. Huolimatta siitä, että hän on yksi ärsyttävimmistä henkilöistä missään elokuvassa, jonka olen nähnyt.

Elokuvan loppuratkaisu on, etenkin loistavaan alkuun verrattuna, aikamoinen pettymys. Mieleen tulee ainakin Iron Man, jossa sentään rytinäscifin tasolla pysyttiin uskottavana. Mahtaisiko todellisuudessa konttorirotasta kasvaa taistelija? Tietysti poikkeukselliset olosuhteet luovat poikkeuksellista käyttäytymistä, mutta jäin kaipaamaan tekijöiltä kekseliäämpää suoritusta. Muuten tarina pitää kyllä hyvin tehokkaasti otteessaan läpi leffan.

Lisäpisteitä tulee siitäkin, että Etelä-Afrikan englanti on miellyttävän poikkeavaa kuunneltavaa. Suosittelen lämpimästi tieteiselokuvien ystäville.


Trilogian kuudes osa

29.11.2009

Linnunradan käsikirja liftareille -kirjan luoja Douglas Adams ei ollut tyytyväinen tapaansa lopettaa Linnunrata-sarja. Hän piti Enimmäkseen harmiton -kirjaa turhan synkkänä ja suunnitteli trilogiaan kuudetta osaa, jotta saisi tarinalle myönteisemmän päätöksen. Hänen ennenaikainen kuolemansa vuonna 2001 esti tämän toteuttamisen. Nyt 17 vuotta viimeisen osan julkaisemisen jälkeen tuo kuudes on poksahtanut meidän todellisuusjatkumoomme.

Niin, ja vielä yksi juttu... Kirjan on kirjoittanut Eoin Colfer, hänethän tunnetaan parhaiten nuorten kirjasarjasta Artemis Fowl, ja kirjan nimi on tietysti - Vielä yksi juttu... (WSOY 2009).

"Jos oli jotakin, mikä ei voinut koskaan tapahtua, se kieltäytyi jyrkästi olemasta tapahtumatta niin pian kuin mahdollista." Tuo Colferin lause kuvaa minusta osuvasti koko Linnunrata-sarjaa ja samalla se kertoo, että kirjailija on sisäistänyt aiempien teosten ulottuvuusakselin. Tyylillisesti Colfer on hämmästyttävän lähellä Adamsin tapaa, niin lähellä, että lukematta uudestaan vanhempia teoksia tyylejä on vaikea erottaa toisistaan. Välillä Colferin ura nuortenkirjailijana kylläkin kuultaa läpi.

Juttu alkaa siitä mihin edellisessä kirjassa jäätiin, kuolemansäteet repivät Maata kappaleiksi. Vogonit, nuo vastenmieliset, byrokraattiset sadistit, ärsyyntyivät suuresti, kun Maa ei suostunut pysymään tuhottuna. Niinpä he juonivat viimeisetkin Maan asukkaat planeetalle ja alkoivat tuhota Maapalloa jokaisessa mahdollisessa ulottuvuudessa. Kokoon on saatu kaikki keskeiset hahmot, mikä olikin Adamsin ajatus, ja niinpä ikuinen katastrofi-imuri Arthur Dent laskee minuutteja tuhoon Käsikirja-toimittaja Ford Prefectin rupatellessa Käsikirjan, Linnunradan presidentin Zaphod Beeblebroxin, astrofyysikko-toimittaja Trillianin tai tämän tyttären - ja Arthurin tyttären - Randomin kanssa. Paikalle saapuu vielä Loputtomasti pitkitetty Wowbagger, kuolematon, joka on ottanut tehtäväkseen solvata jokaista maailmankaikkeuden älyllistä olentoa aakkosjärjestyksessä.

Onkohan Eoin Colferilta mennyt pitkäänkin keksiä ratkaisu tilanteessa, jossa kaikki on sekuntien päässä täydellisestä ja lopullisesta tuhosta? No, kuten arvata saattaa, porukka häipyy paikalta.

Maan tuhouduttua vogonit ovat suuntaamassa muualle, kun heille paljastuu osan Maan asukkaista jääneen henkiin. WooHoo-lehden Henkilökohtaista-osastolla haetaan jumalaa pienelle Nano-planeetalle! Sankarimme saavat myös kuulla tästä ja kaikki tietenkin suuntaavat sinne. Matkalla poiketaan Asgårdissa houkuttelemassa Tor-jumala mukaan. Tor on Ford Prefectin vanhoja kamuja. Kuolematon Wowbagger kaipaa jo suuresti kuolemaa ja he arvelevat, että tämä A-luokan jumala on kykenevä toteuttamaan sen. Samalla reissulla Tor voisi pelastaa Maan viimeiset asukkaat.

Kirjan loppu panee uumoilemaan, että jatkoa vielä seuraa. Eoin Colfer on kyllä pätevä kirjoittamaan lisää osia, mutta saapas nähdä...

Tätä kirjaa voi suositella lämpimän rauhallisesti niille, jotka omaavat löyhätapaisen huumorintajun. Sellaisen, joka putoaa satunnaisesti kärryiltä, samoilee tovin omia polkujaan ja hyppää taas piruuttaan kyytiin.



Vanhemmat jutut:  1 2 3 4 5 6 

 
 
© Heikki S. Kekki 2017